Äitienpäivä

Yhtenä päivänä vuodessa on hyvä muistaa antaa itselleen kunnon taputus olkapäälle siitä hyvästä työstä jota varmasti jokainen äiti on lastensa eteen tehnyt. Joka päivä joudumme miettimään mikä missäkin tilanteessa olisi oikea tapa toimia. Joka päivä joudumme kuitenkin huomaamaan, että teimme väärin. Työ äitinä on maailman tärkein, mutta myös se josta vähiten sanallista kiitosta satelee. Siksi onkin hyvä vähintään kerran vuodessa muistaa sitä omaakin äitiä, vaikka sitten vain sanomalla KIITOS. Itse äitinä täytyy oppia lukemaan rivien välistä ja muistaa arvostaa sitä mitä työ äitinä on saanut aikaan. On turha soimata itseään päivittäin täydestä pyykkikopasta, vallitsevasta kaaoksesta tai einesruokien tarjoilusta mikäli lopputulemana on kuitenkin onnelliset ja hyvinvoivat lapset.

Me vietimme äitienpäivää isovanhempieni luona oman äitinikin (ja muun perheen) läsnäollessa. Enot antoivat mukeloille kyytiä ja olihan se ihanaa saada istahtaa valmiiseen pöytään murehtimatta tiskeistä tai muusta oheistoiminnasta. Ja tietysti kaikkein tärkeimpänä viettää äitienpäivää lasteni, äitini ja isoäitini kanssa. <3

Paluu todellisuuteen

..ja paluu bloggailuunko?

Tänä aamuna iski joku käsittämätön inspiraatio alkaa päivittelemään tätä blogia taas pitkästä aikaa. En tiedä yhtään mistä kirjoittaisin vaikka niin paljon on ehtinyt tapahtua sitten viimeisimmän kirjoitukseni. Saa nähdä jääkö tämä inspiraatio taas yhteen tai kahteen postaukseen vai ihan jopa pitemmän aikavälin innostukseksi. Ainahan tänne on kuitenkin mukava palata kirjoittelemaan - eipä tämä blogi mihinkään karkaa vaikkei aina jaksakkaan innostua.

Mietin tuossa jo, että lisäisikö innostusta kirjoittaa jos tässä olisi jokin punainen lanka tai aihealue jota käsittelisin sen sijaan että kirjoitan mitä sylki milloinkin suuhun tuo. Ja sitten kun mitään kummoista ei tunnu omassa elämässä tapahtuvan niin kirjoittelut aina jää. Ehdotuksia otetaan vastaan, mutta mennään nyt vielä tällä vanhalla ei-mitään-sanottavaa-linjauksella.

Joonalla alkaa olla ensimmäinen kouluvuosi pikapuoliin pulkassa. Kesää odotetaan kaikki jo kovasti. Joonan koulu on lähtenyt olosuhteisiin nähden hyvin pyörimään. ADHD on osaltaan ollut suuressa osassa ja toimintaterapeutin, opettajan, erityisopettajan ja lääkärin kanssa on kyllä todella jouduttu aivonystyröitämme vaivaamaan, jotta on löytynyt edes jokin auttava järjestely, jotta Joona pystyisi edes hieman keskittymään. Tällä hetkellä Joonalla on koulussa oma "toimisto" - Sermillä luokan nurkkaan eristetty alue, josta ei näe muita oppilaita. Sinne Joona saa halutessaan mennä tekemään tehäviä jos keskittyminen omalla paikalla tuntuu vaikealta. Toimistossa on kuulosuojaimet joita hän myös voi käyttää. Joona on aina ollut todella herkkä kuuloärsykkeille, joten tämä on oleellinen osa toimistotyöskentelyä.

Joonalla on nyt pari kuukautta ollut käytössä myös Medikinet niminen ADHD lääkitys. Annostus oli aluksi 10mg aamuisin, jolla saatiin jo jonkin verran vastetta koulussa aikaan. Kotiin saakka vaikutus ei riittänyt. Annostus tuplattiin parin viikon jälkeen ja sen myötä on kotona läksyjen teko helpottunut. "Iltavillit" saatiin sitten myös annostuksen nousun myötä kaupanpäällisinä. Eli aika tarkkaan viiden aikoihin joka arki-ilta meillä otetaan yhteen milloin mistäkin asiasta. Itketään, huudetaan, potkitaan jne. Mutta se on onneksi ollut todella nopeasti ohimenevää - ihan 10-15min raivot ja sitten on kaikki taas hyvin. Tuo Medikinetillä on keskipitkä vaikutusaika. On siis olemassa myös lyhyempää ja pitempää vaikutusaikaa, mutta koin, että meille tuo 6-8h on ihan hyvä. Pitempi vaikutteisesta sanottiin, että se voi sitten vaikuttaa lapsen nukahtamiseen illalla kun ne "iltavillit" jää niin myöhäseen ja sitten taas lyhytvaikutteisempi ei ehkä riitä kotiin läksyjen tekoon saakka. Toistaiseksi ollaan kaikilta muilta sivuvaikutuksilta vältytty. Olen kuullut. että etenkin ruokahlau hiipuu monilla lääkityksen avikutusaikana, mutta meillä ei ole tälläsita ollut havaittavissa ainakaan vielä. Vapaapäivinä Joona ei lääkettä ota, eli esim tuleva kesä mennään ilman :)

Meea on juhlinut synttäreitä tuossa vajaa pari kuukautta sitten ja olihan ne hyvät bileet. Äidin vauva on jo niin iso. Tuttipullosta luovuttiin aika tarkoin siinä ennen 1v rajapyykkiä ja nyt viikko on oltu ilman tuttiakin. Meea ei vielä kävele ilman tukea, mutta muuten on kovin toimelias ja aikaan saava yksilö. Yöunia Meea nukkuu keskimäärin noin 13h yössä ja tämän lisäksi noin 4h päiväunia yhdessä tai kahdessa pätkässä. Tarkkoja aikataulutuksia en ole vieläkään meille suostunut luomaan, eli Meea nukkuu silloin kun siihen on mahdollisuus, eikä ole väliä onko alla oma sänky, laina sänky, turvaistuin vai jotkut vaunut. Ihan hitusen on pitkittänyt nyt tutista luopuminen tuota päiväunille vieraassa paikassa nukahtamista, mutta muuten ei ongelmia ole ollut. Tutista luopuminen kävi muutenkin ihan kivuttomasti. Ekana iltana neiti piti tassutella uneen muutamaan otteeseen ensimmäisen kolmen tunnin aikana. Sen jälkeen nukkui aamuun asti heräämättä. Päiväunille mennessä karjaisi noin 30 sek (en ehtinyt edes huoneeseen saakka) ja nukahti. Sen jälkeen on omaan sänkyyn nukahtaminen mennyt ihan niin kuin tutin kanssa aiemmin - eli nukahtaa sinne itsekseen ilman mitään huutoja. Vaunuihin nukutettaessa vaatii hitusen hyssyttelyä rauhoittuakseen.

Meea syö jo täysin samoja ruokia meidän muiden kanssa. Einesruokien kanssa olen hieman niuhoillut vielä, kun niissä on aika paljon turhaa suolaa. Makeaa on vältelty aika hyvin, mutta eilen tarjosin jo neidille ekan oman jäätelön kun me muutkin syötiin lämpimän ja aurinkoisen kevätpäivän kunniaksi. Aiemmin on saanut maistella lusikallisen tai pari vaan jonkun muun jäätelöstä. Karkkia ei vielä saa, eikä mitään mehuja/limuja yms varmasti vielä pitkään aikaan. Mulla ei selvästikkään ole tässä mitään järkevää yksiselitteistä linjausta, mutta teen niin kuin kussakin tilanteessa parhaaksi näen. On tosin ehkä hieman tekopyhää välttää aamupalalla maustettuja jogurtteja niiden sokerimäärän vuoksi ja sitten tarjota välipalaksi jäätelöä :D

Meea kovasti tapailee sanoja tai ehkä liähinnä aanenpainoja. Havaittavissa on vaikutteita niin suomen- kuin englanninkielestä, mutta mitää selkietä sanoja, joilla selvästi tarkoittaisi jotain ei vielä ole tullut. Tämän suhteen ei odotukset ole kovin korkealla, Joonakin sanoi vasta 2-vuotiaana muutaman sanan.. Hitaasti hyvä tulee. Mutta saapa nähdä onko totta mitä sanovat, että monesti tytöt oppivat puhumaan aiemmin ja pojat taas liikkumaan. Joona oli kyllä liikkumisenkin suhteen aika hidas :P

Mä olen itse alkanut tässä pikkuhiljaa miettimään töihinpaluuta. Aikomuksena oli, että olen kotona lasten kanssa niin kauan kun siltä tuntuu. Raha ei saa vaikuttaa tähän päätökseen. Pari kuukautta sitten hain paria vakituista lastenhoitajan paikkaa ihan vaan sen vuoksi, että oli mitä hakea. Vakkaripaikkoja ei Oulussa juurikaan ole auki.. KOSKAAN. Ja nämäkin oli yksityisellä puolella (=huonompi palkka). Niistä ei sitten ikinä kuulunut mitään. Ois varmaan täytynyt tarkistaa, että onko mun hakemukset menny edes perille. Jotenkin olisin uskonut, että mun koulutuksella ja työkokemuksella olisi edes haastatteluun päässyt, mutta ilmeisesti oli sitten muitakin hakijoita.

Nooh, näiden hakemusten lähettämisen jälkeen aloin pohtimaan kuitenkin enemmän tuota töihin paluuta ja työstämään ajatusta siitä, että voisinko jo kuvitella laittavani Meean päiväkotiin. Todellisuus on se, että kokisin kyllä jo ihan oinnostavaksi ajatukseksi saada itselleni haasteita ja päästä vähän tekemisiin myös aikuisten kanssa. Tietyllä tapaa kaipaa sitä työyhteisöä. Nyt olenkin päättänyt, että mikäli vain sopiva työpaikka löytyy niin olisin valmis menemään töihin elokuussa. Minkään parin kuukauden sijaisuuden vuoksi en kuitenkaan ole Meeaa päiväkotiin laittamassa. Siitä, kuinka todennäköiseksi näen tällaisen ihmeen löytymisen näen kertoo osaltaan ehkä se, että en ole hakenut Meealle vielä päiväkotipaikkaa. :P

Hitusen alkaa tuntumaan siltä, että mikäli töitä haluaa ja varsinkin jos vakituisesta paikasta haaveilee ei Oulu ole se kaupunki missä näitä haaveita toteutetaan. Aika näyttää.

Meea 8kk (ja 2päivää)

UUSIA TAITOJA
- Käännyn sujuvasti kumpaankin suuntaan.
- Osaan peruuttaa ryömimällä, vähän myös konttaamalla.
- Osaan siis nousta myös kontilleni.
- Nousen itse istumaan ja istun tuetta hyvin. Joskus kuitenkin unohtuu ettei selän takana ole mitään ja parkuhan siitä tulee ku pää kopsahtaa lattiaan. Onneksi tätä sattuu harvoin.
-Osaan ryömiä. Konttaamalla otan yhden "askeleen".
- Tykkään seurata televisiota ja suutun joskus kun äiti vaihtaa kanavaa kesken kaiken tai ohjelma loppuu.
- Minua suututtaa kovasti jos en saa mitä haluan, vaikken aina tiedä itsekkään mitä haluan. Naiseuden perusolemus on siis hallussa.
- Osaan suuttua jos minulta otetaan pois jotain mihin en saisi koskea.
- Osaan tyhjentää kirjahyllyn ja tv-tason alahyllyt sujuvasti, sekä käynnistää pleikkarin ja ottaa sieltä levyn ulos.


NUKKUMINEN
- Nukun edelleen täysiä öitä (n.20.30-8.30) omassa sängyssäni.
- Päivisin nukun kolmet päikkärit, jotka ovat kestoltaan 1-3h.


SYÖMINEN:
- Minulla on suussa neljä puhjennutta hammasta, ja kovasti vaikuttaa siltä, että lisää on tulossa.
- Syön isojen tyttöjen valmissoseita(8kk), sormiruokaa (hedelmiä, leipää, muroja, maksuja, kasviksia, jne..), sekä joskus ihan samaa kotiruokaa kuin nuo muutkin, jos äiti on muistanut erotella ruuasta mun osuuden ennen maustamista.
- Maitoa juon tuttipullosta. Isot tytöt ei huoli tissiä!
- Nokkamukia en huoli vieläkään, mutta normimukista hörppäilen.

VESSATUS:
- Pottailu on edelleen ihan mukavaa, ja osa päivittäisiä rutiineita. Jos on kakkahätä niin vingun kovasti ja toivon, että joku veis mut potalle. Pikkuhädän suhteen en ole niin tarkka, pissan voin tehdä vaippaankin.

Arkea

Tässä on kuukausi taas vierähtänyt elävää elämää eteenpäin. On ollut arkea ja juhlaa. On oltu kotona ja reissussa. Blogissani on ollut hieman hiljaista, koska olen "saanut" ei niin toivottuja seuraajia, joiden kanssa en haluaisi jakaa ihan kaikkea (oikeestaan yhtään mitään) elämästäni. Miksiköhän en ole aikoinaan aloittanut anonyymia blogia, huoh.

Mutta tässäpä joitain ei nin kovin salaisia kuulumisia :)

Meea kasvaa hurjaa vauhtia. Mulla ei ole enää pikkuvauvaa. "Iso vauva" on lopettanut tissitteyt. Eikä kysynyt ollenkaan, että onko äiti valmis tähän elämänmuutokseen (Olisin huutanut kovaa EIIIII!). Pari viikkoa sitten neiti päätti, että ottaa tissihörpyt vain aamuisin ja mä tyydyin osaani. Olihan mulla vielä ne aamut. No viime viikonlopun jälkeen (oli isillä yhden yön) ei ennä kelvannut sitten sekään. Siinä oli sitten mun imetykset, YHYYY!!

Joonan ADHD on oireillut nyt aiempaa enemmän. Kuherruskuukausi koulun kanssa on virallisesti ohi ja se näkyy. Keskittymiskyky on asteikolla 1-10 suunnilleen -5. Lisäksi löytyy TODELLA levottomat jalat. Ja kädet. Ja peppu. Ja kaikki. Hermohan sinä on äidillä koetuksella. Eikä todellakaan aina muistu mieleen ettei se sitä ilkeyttään tee. Eikä todellakaan aina muistu mieleen sekään, ettei se ole sen lapsen vika ja ympäristön ja minun äitinä tulisi joustaa ja löytää niitä toimintamalleja joissa hänkin kykenee elämään ilman ainaista valitusta ja motkotusta. Huono äiti fiilis. :/

Mä olen nauttinut edelleen äitiydestä ja etenkin tietysti Meean viimeisistä vauva.ajoista täysin siemauksin. Mun mielestä on niin mahtavaa, että saan olla paikalla, enkä jää mistään paitsi. Yksin lasten kanssa olo ei aina ole helppoa eikä sitä aina jaksaisi, mutta kyllä tässä on ehdottomasti myös puolensa. Ja suurimpana erona jos vertaa esim Joonan vauva-aikaan olen huomannut sen, ettei energiaa kulu siihen parisuhteen hoitamiseen tai lähinnä siihen hoitamisesta stressaamiseen. Mielin pysyy paljon virkeämpänä. ;) Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä että nukuttaa vauvaa viereen tai siitä että mä olen se joka sai ne ensihymyt. Ei tarvitse olla vihainen ja pettynyt kun ne likaiset kalsarit ei tunnu kulkeutuvan koskaan sinne likapyykkikoriin tai kun joutuu yksin hoitamaan kaiken. Mä tiedän et jos meillä on olohuoneen lattialla likaiset kalsarit, ne on siinä todennäköisesti mun ansiosta ja tasan niin kauan kunnes mä ne siitä kiikutan muualle. Ei turhia toiveita siitä että joku muu sen tekisi, eikä niin sitten kuitenkaan kävisi. Eikä myöskään toisen aikuisen sotkujen siivoamista! Tai ketään valittamassa, että mä en siivoa omia sotkujani! Ah tätä ihanuutta.

Oon lähiaikoina äitiyden lomassa jo alkanut tuntemaan itseni taas naiseksikin. Olen käynyt bilettämässä, tapaillut miehiä ja viettänyt ihania hetkiä ystävien kanssa (myös ilman lapsia). Sinkkuilu on mukavaa! :) Toki asiaa auttaa myös lasten isukit jotka kumpikin tavallaan antavat minulle omaa aikaa. :) Kiitos siitä heille! (menneen isänpäivänkin kunniaksi).

Ehkä mä vielä joku päivä pääsen sinne salillekin, hankkimaan sitä unelmavartaloa :P Sillä välin varasin ajan ripsipidennyksiin (hemmottelua se on sekin). Lisäksi suunnitteilla on uusi asukokonaisuus kun ystävät vihjasivat, että ostelen vain lastenvaatteita enkä koskaan mitään itselleni; Sain synttärilahjaksi lahjakortin vaatekauppaan jossa EI myydä lasten vaatteita :D Kiitos ihanaiset! <3

Semmosta.

Onpas ollut taas monta päivää kestävä hiljaisuus täällä blogissa mun osaltani. Tässä nyt on vaan ollu kaikenlaista. On ollut kiirettä ja ei kiirettä.Aina ei vaan jaksa kirjoittaa, enkä halua kirjoittaa, vaan sen takia et on pakko kirjoittaa. Mielummin kirjoitan silloin kun on jotain kirjoitettavaa. Mikä ei kuitenkaan tarkoita, että mulla ois oikeasti ikinä mitään sanottavaa.

Mä oon sairastanu angiinaa tässä nyt tällä viikolla ja nyt on sitten tietysti 10 päivän antibioottikuuri päällä.Onneksi alkaa elämä viimein voittaa. Mun vanhemmat ja veljet kävi täällä parin päivän mutkan, kun pojilla on syysloma koulusta. Eipä tullut hirveesti ketään viihdytettyä, kun olin kipeimmilläni just silloin. Mitään ei pystyny syömään ja kuumettakin oli yli 39 astetta. Mutta olipahan hoitoapua kerrankin silloin kun sitä tarvittiin!

Syysloma on Joonalla koulusta ensi viikolla ja torstaina meillä on tarkoitus suunnata isolle kylälle :D Eli Helsinki kutsuu. Kyllä on jo ehtinytkin tulla ikävä. Tuntuu että kesästä on ikuisuus!

Siitä puheen ollen.. Meille satoi tänään ensilumi. Onko nyt sitten jo talvi? Samalla korkattiin toppavaatteet. Koska Joonan mielestä se ei ole mikään retki jos autolla ajetaan makkaranpaistoon ja me aikuiset haluttiin vähän liikuntaa käytiin sitten kaverin ja sen lasten kanssa metsäretkellä makkaranpaistossa. En osaa sanoa, paljonko kilometrejä kertyi, mutta lastenvaunujen (vaikka kuinka olisivat hyvin maastossa kulkevat junttijungat) työntäminen, vetäminen, kantaminen jne. metsäpoluilla ja -teillä korvasi varmasti¨yhdenlaisen kovan luokan treenin salilla.

"Mitä kotisi kertoo sinusta?"

Ajankuluksi silloin kun olisin voinut käyttää senkin ajan vaikka siivoamiseen, tein testin jonka linkki oli kaverin seinällä facebookissa. "Mitä kotisi kertoo sinusta?"
Yleensä en luota tällaisiin testeihin tai usko niiden kertovan edes hitusta totuudesta, mutta nyt mieleni muuttui. Tämä ei olisi voinut osua paremmin nappiin.

"Olet tunneihminen

Kotisi on aina kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Vaikka arvostat siisteyttä, on sinulla ongelma sen kanssa, että vihaat siivousta syvästi. Murehdit kuitenkin turhaan sitä, mitä läheisesi kodista ajattelevat, sillä loppupeleissä jokainen pitää kotinsa juuri sellaisena kuin missä itse parhaiten viihtyy. Olet sitä tyyppiä, jota voi koska tahansa pyytää mukaan, sillä tartut tilaisuuksiin epäilemättä ja moni kadehtii elämänjanoasi. Joskus olisi kuitenkin hyvä, että pysähtyisit pohtimaan tarkemmin tekojesi seurauksia."

Tämä on niin totta. Mun kämppä on aina sen näköinen kun täällä ois pommi räjähtänyt ja todella usein joudun vetämään hihasta "Mulla on pieni vauva"- tai "Ei yksinhuoltajana ehdi siivota"-kortin. Totuus on kuitenkin se, että mä olen vaan niin laiska ja penteleen saamaton. Mä todella inhoan siivoamista ja aina löytyy jotain parempaakin tekemistä (kuten voi päätellä tämä blogi-postauksen kirjoittamisesta). Mä haluaisin elää siistissä kodissa, jossa tvaratsivat paikoillaan ja nelöytäisi silloin kun niitä tarvitsisi. Mä haluaisin näyttää malliesimerkkiä mun lapsille - musta ei vaan ole siihen.

On myös paljon tärkeämpiä asioita elämässäjoita haluan lapsilleni opettaa ja joissa haluan toimina esimerkillisesti, eli mun mielestä maailma ei kaadu siihen, että lapset eivät tätä siististi elämisen taitoa tulekotoaan oppimaan. Enää en yritä huijata itseäni tai ketään muitakaan uskottelemalla, että jokin päivä minusta kuoriutuu sellainen kodin hengetär. Niin ei tule käymään. Koskaan.

Omien sotkujeni kanssa mä olen ihan sinut ja lastenkaan jäljet ei vielä niin haittaa, mutta toisten (aikuisten) ihmisten sotkut mun kodissa on mitä raivostuttavinta. Ei se, että mulla käy joku vieras ja sen jäljiltä jää sotkua (tosin en mä sitäkään vaivaudu siivoamaan) vaan se, että jos asut toisen ihmisen kanssa ja se sotkee. Jättää likaiset sukkansa keskelle olohuoneen lattiaa. Ei niin voi tehdä - Se on mun yksinoikeus! Ehkä on parempi, että asun yksin. Olen sinut sotkujeni kanssa, eikä se haittaa mun elämäämillään tavoin. Itse sotken aj tiedän, että sotkut on siinä tasan just niin kauan, että MINÄ ne siitä siivoan. Ihaninta yksinasumisessa (=ei avopuolisoa tai kämppistä) on se, ettei oleta toisen tekevän edes jotain ja joudu toistuvasti pettymään. Ku eihän ne koskaan kuitenkaan mitään tee, tai ainakaan sitä mitä osisit halunnut niiden tekevän.

Totean siis, että näin on ihan hyvä. Pyörremyrskyt ovat tervetulleita jatkossakin. :)

Ihan vain muistutukseksi ;)

Päiväni kuvina

Aamulla herättiin virkkuina (jopa minä!) jo ennen kukon pierasua (siinä 7 aikoihin). Syötiin Lapset söivät aamupalaa ja Meea paketoitiin aamu-unilleen vaunuihin vilpoisaan syyssäähän. Joona passitettiin koulutielle puoli kymmenen aikoihin ja vähän perästä hipsittiin Meean kanssa kohti bussipysäkkiä.

Ei se ilma niin vilpoisa sit ollukkaan kun liikkeelle pääsi. Oli ihan mukava ja piristävä auringonpaiste, eikä yhtään harmittanu olla näinkin aikaseen liikenteessä (joksus ennen klo 10). :)

Meea se veteli tyytyväisenä sikeitä vaunuissa - Mahtui vielä tuohon vauvapussukkaan :)

Meidän vakkaribussin (jota käytetään kerran kuussa :P) reitti olikin näin syksyä vasten muuttunut, jonka onneksi tarkistin ennen pysäkille lyllertämistä. Uskoa ei kyllä valanut kyltti kun pysäkille päästiin ja bussi jota odoteltiin oli numero 1. Eikä siitä ollut merkkiäkään koko pysäkillä. Mutta huomatkaa kiva ruska taustalla. Ainoa hyvä asia syksyssä.

Ja tuli se bussikin sitten.

Suunnattiin nokkamme siis Vauvakinoon, ja ihan selvästi oli rakkautta ilmassa. Meean ekat treffit.. Kyllä näitä muistellaan sitten vuosien kuluttua lämmöllä. Eikä miehiä suinkaan ollut yksi..

..vaan kaksi. Tuplatreffit ihan sanan varsinaisessa merkityksessä!

 

Elokuva oli The way way back, joka oli kuin olikin ihan positiivinen yllätys. Komediaa löytyi draamasta ihan mukavasti ja se oli tehty suht helposti katsottavaan muotoon. Eli jopa näin pieneten seuralaisten kanssa, ei tipahtanut kärryiltä vaikka huomio välillä kiinnittyikin johonkin muuhun. Täytyy nyt vielä mainita, että ihan kaikki pikkuiset eivät käyttäytyneet ihan yhtä mallikelpoisesti kuin meidän Prinsessa, mutta eipä se haitannut ollenkaan. Tiesin mihin olin nokkani pistänyt :)

Leffan jälkeen mammat kävi vähän herkuttelemassa. Toiset söi salaattia ja mun dieetti pitää yhä :P Yllä siis mun eväät :D

Bussimatkalla kotia kohti.

Tässä on ehkä mun unelmakoti tällä hetkellä. Meidän naapurissa on tällasia kivan näkösiä paritaloja (?). En toki tiedä miltä ne näyttävät sisältä päin, mutta näin ulkoa käsin ihasteltuna ajattelisin että tuollaisessa olisi kiva asua.

Kun on koko päivän ensin tuhlannut, niin pitihän se käydä sitten illalla vähän tienaamassakin ;)

Tämä muistutuksena itselle; Meillä on tutteja! (Joku on selvästi leikkinyt aarteen metsästystä, mun ollessa Tupperi-esittelyä pitämässä.)